sunnuntai, 20. toukokuu


Helsingistä miljoonakaupunki

Kuntarajat nurin ja kehitys käyntiin!

Helsinki on koko Suomen veturi. Helsingin metropolialueella asuu yli miljoona asukasta, silti heistä vain puolet Helsingin kaupungissa. Alueen hallinnollinen pirstaloituminen sotkee päätöksentekoa, Suomen ainoan metropolin kehittämistä ja kaikkien pääkaupunkiseudun asukkaiden käytännön elämää.

Pääkaupunkiseudun kuntarajat hankaloittavat keinotekoisesti arkipäiväämme. Asuminen, työpaikka, harrastukset, ystävät, kulttuuri ja niin edelleen menevät somasti ristiin koko pääkaupunkiseudulla. Kuntarajat eivät merkitse meille mitään normaalissa elämässämme. Töölöläiset, tapiolalaiset ja tikkurilalaiset ovat samoja helsinkiläisiä pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville. Niin me olemme käytännössä itsellemmekin. Niin sen pitäisi myös oikeasti olla.

Kuntarajoista puhumisen pitäisi olla toisarvoista. Siksi onkin tyhmää, että niistä joutuu nyt puhumaan. Ne ovat sotkeneet jo liian kauan järkevää päätöksentekoa. Kauanko me haluamme niiden vielä sitä sotkevan?

Metro valmistui yli neljännesvuosisata sitten. Kesti siis neljännesvuosisata, ennen kuin sitä päästiin jatkamaan länteen! Moderniin metropoliin kuuluu sujuva, yhtenäinen, ilmastoystävällinen joukkoliikennejärjestelmä. Ilman typeriä kunnanrajoja, nurkkapatriotismia ja pikkupolitikointia länsimetro olisi ollut ajat sitten valmiina. Se on ollut pullonkaula myös muille metron kehittämishankkeille ja siten vaikeuttanut yli miljoonan asukkaan päivittäistä elämää. Joka päivä.

Ilman kuntarajoja meillä olisi myös pohjoismetro, kehämetro ja yhteys lentokentälle valmiina. Mitä kaikkea järkevää ja oleellista jäämme vaille jatkossa, jos järkevää päätöksentekoa hidastavista kuntarajoista ei päästä eroon?

Kaavoitus kuulostaa tylsältä aiheelta, mutta vaikuttaa valtavasti elämäämme. Helsinginniemestä ulospäin lähtiessä pitäisi vähintäänkin muutaman kymmenen kilometrin säteellä olla täysin yhtenäinen näkemys kaavoituksesta. Vain niin voimme huolehtia yhdyskuntarakenteen eheydestä. Se taas on elinehto ilmastopoliittisten tavoitteiden ja joukkoliikenteen kehittämisen kannalta.

Yhtenäinen kunta ja kaavoitus liittyvät myös järkevään asuntotuotantoon ja liiketontteihin. Pääkaupunkiseudun kuntien on turha taistella hyvistä ja paremmista veronmaksajista tai kilpailla yritysten sijainnista. Samassa veneessä ollaan.

Nurkkapatriotismin ja pikkupolitikoinnin aika on ohi. Kokouspalkkioiden säilyttäminen kyläpoliitikoille ei voi olla syy lykätä sitä, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Tehdään Helsingistä miljoonakaupunki - Nyt!

Yhteystiedot

Juho Romakkaniemi
Puh. 0400 505 269
juho.romakkaniemi@vm.fi 

Juho netissä

 Juho Romakkaniemi Facebookissa
 Tulevat tapahtumat
 www.uusisuomi.fi

 

Missä tavataan?